Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hyvää uutta vuotta!

torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää uutta vuotta!


Kuvat ovat kauheita ja meikkaus vähän liikuttava ja voi olla että poistan koko postauksen myöhemmin, mutta ajattelin silti esitellä yritykseni tehdä naamiomainen uuden vuoden meikki.

Tämä meikki ei todellakaan tule edukseen salamavalossa, joka saa kultamaalin näyttämään ihan hirveälle etenkin otsan kohdalla. Noo, tämä oli eka kerta kun ylipäänsä maalaan iholle, joten ehkäpä jäljen laatu johtuu siitäkin... Mutta kauempaa tarkasteltuna meikki näyttää aika hauskalle!


Meikkiin käytetty:
* Grimas Crème Make-Up Pure #702 (kultainen väri)
* Sante Liquid Eyeliner
* Laveran musta kajal
* NYX Fabulous Lashes #123


Kuvassa näkyy myös uusi, tummempi hiusvärini.


Odotan oikeasti todella innolla että vuosi 2010 pyörähtää käyntiin, sillä minulla on tosi kivoja juttuja edessä! Muutamme tammikuussa aivan ihanaan asuntoon ja aloitan työt samassa firmassa missä olen suorittanut työharjoittelua. Pääsen siis vihdoin töihin kosmetiikan pariin! Tilanteeni on jollain tapaa samanlainen kuin työahdistustaan hiljattain pohtineella Golden Girlillä, eli työni tulee olemaan vain osa-aikaista eikä sillä juurikaan voi itseään elättää. Mutta minulle osa-aikainenkin työ kosmetiikka-alalla on ilon aihe, sillä en kuvitellut saavani minkäänlaista työtarjousta nyt kun on lama. Olen ollut viimeiset viisi vuotta töissä aivan eri alalla, ja olen todella innoissani siitä että pääsen vihdoin vaihtamaan työhön jossa olen enemmän elementissäni...! :)

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja ottakaa iisisti rakettien kanssa!

Tunnisteet:

21 kommenttia:

Anonymous 35 kiloa kosmetiikkaa kirjoitti...

Hei vitsi huippu tuo naamiomeikki. Pitäisikö itsekin kokeilla, kun kaverin synttäreillä on naamiaispakko :P

31. joulukuuta 2009 klo 21.47  
Blogger milipili kirjoitti...

Heiii ripset näyttää tosi hyvälle!

31. joulukuuta 2009 klo 21.58  
Blogger Panda kirjoitti...

Hyvät uudet vuodet myös sinulle :)!

Tuo uusi hiusvärisi on todella hyvä, sopii sinulle kuin nakutetta :). Pehmentää jotenkin kasvojasi tai tuo lähinnä sellaista nättiä "lämpöä".

31. joulukuuta 2009 klo 22.12  
Anonymous Suvi kirjoitti...

Olen niin onnellinen teidän uuden asunnon johdosta, hieno juttu! Nuo sun ripset ovat aivan mielettömät, wau wau wau. Ja uusi hiusväri näyttää kertakaikkiaan hienolta!

Onnellista uutta vuotta, toivottavasti nähdään pian :)

31. joulukuuta 2009 klo 23.37  
Anonymous Sugarfree kirjoitti...

Hei,

tykkään niin paljon sun blogista, tästä huokuu sellainen lämmin tunnelma ja meininki. Vaikutat jotenki herttaiselta ihmiseltä. Tykkään sun tavasta meikata ja sun iloisesta suhtautumisesta (väri)kosmetiikkaan. Iloista uutta vuotta ja tsemppiä kiintoisiin työkuvioihin!

1. tammikuuta 2010 klo 4.32  
Blogger Charming Nails kirjoitti...

Wooouuu vähänkö siisti lopputulos :) tosi hyvä idea, olisikohan pokkaa toteuttaa :D

Onnea asunnon ja työn johdosta sekä meikkirikasta uutta vuotta!

1. tammikuuta 2010 klo 9.23  
Blogger Sanni kirjoitti...

35 kiloa - kokeile ihmeessä, tää on tosi helppo tehdä!

milipili - tykkään itsekin noista ripsistä, ja sain ne vielä helposti ekalla yrittämällä paikoilleen! Jotenkin laadukkaamman tuntuiset kuin aiemmat omistamani.

Panda - kiitos!

Suvi - sut kutsutaan ensimmäisten joukossa kylään kun muuttohulinat on takana!

Sugarfree - voi kiitos, ihana kommentti!

CN - no on pokkaa toteuttaa! :) Menestyksekästä uutta vuotta sinnekin päin!

1. tammikuuta 2010 klo 11.07  
Blogger Heli kirjoitti...

Mahtavia uutisia, oon tosi iloinen sun puolesta! Onnea uudelle vuodelle ja onnea uuteen kotiin :)

Tykkään uudesta hiusväristäsi. Näyttäisi tuovan lämpöä kasvoille vai johtuuko tuo hehku kultanaamiosta? :D

1. tammikuuta 2010 klo 11.50  
Anonymous Sissi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sinnekin!
Kivat ripset, pitäis joskus itsekin kokeilla jonkinmoisia, omat kun on aika töpöt.

1. tammikuuta 2010 klo 12.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvin teit,ekaksi kerraksi!:)Ei näytä musta ollenkaan pahalta...Muistan kun itse tein ekan kerran kasvomaalilla...xDEipä siitä sitten enempää!Ihanan isot ripset!Olet näköjään opetellut tekoripset laittamaan?Kun joskus muinoin valitit,ettei millään jaksaisi opetella.No, hyvät uudet vuodet sinnekin!:)

1. tammikuuta 2010 klo 13.08  
Blogger Nea kirjoitti...

Ihania uutisia :D Tuo hiusten uusi väri on ihan mielettömän nätti!

1. tammikuuta 2010 klo 13.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko toi reunan epätasaisuus tahallaan tehty vai onko sulla vaan tosi epävakaa käsi & et edes viitsinyt yrittää korjata? Ton naamion pitäis varmaan olla semmonen laskettelulasien muotonen? Näät varmaan itekkin että silmien alapuolella ihan järjetöntä kiemuraa joka ei edes olisi vaikea korjata?

idea 10, toteutus kusee

1. tammikuuta 2010 klo 20.07  
Anonymous leila kirjoitti...

Kasvosi ovat sen muotoiset että sinuna en kyllä käyttäisi poolopaitaa.

1. tammikuuta 2010 klo 20.08  
Blogger Sanni kirjoitti...

Anonyymi - ihan on tahallaan tehty epätasainen reuna ja kyllä, minulla on epävakaa käsi. :) Miksi naamion olisi pitänyt olla laskettelulasien muotoinen? Olisin halunnut tehdä reunasta sellaisen melkein pitsimäisen epätasaisen, mutta en osaa sitäkään. :)

leila - vai niin. Kiitos kaunis kun huomautit asiasta, niin tiedän jatkossa olla pitämättä poolopaitoja.

1. tammikuuta 2010 klo 21.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana glam-supersankarimeikki!
Ja upealta näyttää tuo uusi hiustenväri, ei toki vanhassakaan mitään vikaa ollut :)

Polina

1. tammikuuta 2010 klo 22.25  
Blogger Maitta kirjoitti...

Onpa todella hauska meikki! Tykkään kovasti.
Tukkakin on erittäin onnistunut!
Onnittelut elämäsi positiivisista muutoksista ja onnea uudelle vuodelle!

1. tammikuuta 2010 klo 22.57  
Blogger RiaG Beauty Blog kirjoitti...

Tosi kiva uudenvuoden meikki :) Mä tein joskus vähän vastaavan, mut laitoin tuon mustan reunan sijaan rajauksen glitterillä. Siitäkin tuli ihan hauska.

2. tammikuuta 2010 klo 11.43  
Blogger Tanja kirjoitti...

Mahtava meikki-idea!!!Hienolta näyttää!!!Oikea Venetsia meininki...Oletko itse värjännyt hiukset?, väri on tosi upea!

2. tammikuuta 2010 klo 22.43  
Blogger Sanni kirjoitti...

Tanja - kampaajalla värjäsin. Sävy on Kaduksen 8,37.

3. tammikuuta 2010 klo 0.03  
Blogger Honey kirjoitti...

Hauska :) Ihanat noi ripset.

3. tammikuuta 2010 klo 17.13  
Blogger pomme kirjoitti...

Ihanat ripset!<3

4. tammikuuta 2010 klo 17.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu