Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pieni Ben Nye -paketti

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Pieni Ben Nye -paketti


Minulle lähetettiin testattavaksi pikkuinen Ben Nye -paketti. Odotin pakettia aikamoisella innolla, sillä Ben Nyen meikkisarja on tunnettu kirkkaista ja värikkäistä tuotteistaan. Ajattelin että tämän herran meikithän sopivat Karkkipäivä-blogiin kuin nenä päähän. Paketista paljastuikin sitten tumma siniharmaa luomiväri ja punaista neutraloiva peitevoide. Ei, en valita, sillä tokihan on kiva testata tuotteita, mutta siniharmaa nyt ei ole mitenkään parhaiten Ben Nyetä kuvaava sävy...


Ben Nye on 40-60-luvuilla Hollywoodissa vaikuttanut meikkitaiteilija, joka perusti vuonna 1967 oman meikkisarjan. Ben Nyen meikit tunnetaan maailmalla ammattilaissarjana jota käytetään lähinnä teatteri- ja elokuvamaailmassa. Suomessa Ben Nyetä voi ostaa valituilta kosmetologeilta. Itse tunnen merkin kiitos blogikollega Charming Nailsin, joka on hehkuttanut Nyen meikkejä jo pitkään. Ehkä pääsen leikkimään CN:n Nye-kokoelmalla joululomalla..! Olen nimittäin kutsunut itseni kylään CN:n luokse, saa nähdä uskaltaako hän päästää sisään. ^_^


Olen ehtinyt kokeilla Greystone-luomiväriä vain kerran, ja tässä tulos. Tummensin sillä vaalean Rose Gipsy -meikkini. Greystone on juuri niin pigmenttinen kuin Ben Nyeltä odotinkin. Levitin luomivärin paketin mukana tulleella Riitta Vaara -siveltimellä, joka vaikutti erittäin hyvältä ja napakalta. Vaaran siveltimet on valmistettu USAssa, ja mieleeni tuli ensimmäiseksi josko se olisi samasta tehtaasta kuin mm. Coastal Scentsin massatuotantosiveltimet. Sivellin nimittäin muistuttaa ulkonäöltään CS:n siveltimiä. Pikaisella selauksella en kuitenkaan löytänyt Coastalilta täysin vastaavaa sivellintä. 7,90€ ei ole mitenkään paha hinta tällaisesta aitokarvaisesta siveltimestä. --> Pieni Sivellinpuoti

Punaisuuden neutraloijaa minun on vähän vaikea testata, sillä kasvoissani ei pahemmin ole punoittavia alueita. Aineen luvataan peittävän voimakkaankin couperosan ja jopa syntymämerkit. Kokeilin ainetta kevyesti siskolleni, ja hyvin se näytti hänen lievät punoituksensa peittävän. Täytyy yrittää vielä löytää muita punaisempia (heh) uhreja aineen testaukseen, jotta voimme nähdä sen todelliset tehot.

9 kommenttia:

Blogger Unknown kirjoitti...

Mä rakastan Ben Nyen tuotteita yli kaiken ;) Tummille silmänalusille oleva peitevoide on aivan loistava.

23. joulukuuta 2009 klo 13.19  
Blogger Saara kirjoitti...

Moikka! Täällä sinun yksi lukijasi, olisin kiitollinen pienestä vierailusta kosmetiikka-aiheiseen blgiini =)
http://gorgeousincolours.blogspot.com/
käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa! palaute on aina tervetullutta..

23. joulukuuta 2009 klo 13.32  
Anonymous emmy kirjoitti...

Ben Nyen neutraloijat kyllä pelastivat mun elämän. Ne peittävät oikeasti mitä vaan eteen laittaa, jopa melkein mustat silmänaluset jos tarve vaatii.

Vaikka nuo luomivärit vasta ovatkin vailla vertaa. Niin pigmenttirikkaita, ja pigmenttiä saisi enemmänkin esille kun käyttäisi kostean siveltimen kanssa. Olen täysin myyty. Onneksi sain tuotteet tukkuhintaan...

23. joulukuuta 2009 klo 14.32  
Blogger S kirjoitti...

Mulla on uusimmissa hankinnoissa juuri savunsininen, jota aiemmin en ole osannut käyttää, mutta kun kävin Raili Hulkkosella meikattavana, hän laittoi savunsinistä ja sehän toimii-kuten kuvistasikin näkee!

23. joulukuuta 2009 klo 16.40  
Blogger Charming Nails kirjoitti...

No niin tervetuloa kylään, leikitään sitten kaikki BN meikeillämme :D tuo siniharmaa onkin kaunis sävy ja huoh....taidan nyt tarvita sen!

23. joulukuuta 2009 klo 16.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla on Taupe-luomiväri ja se ei tunnu kovin pigmenttiseltä, mutta sopii kevyeen meikkiin. Suomesta en kyllä Ben Nyetä aio ostaa, olen liian köyhä, mutta netistäkin kai saa. Olisi kivaa jos kirjoittaisit vielä punaisuuden neutraloijasta, varsinkin jos uhrilla olisi pintakuiva iho :)

23. joulukuuta 2009 klo 16.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivan sävynen toi tumman siniharmaa luomiväri (:

Hyvää joulua ! ♥

23. joulukuuta 2009 klo 21.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi täällä olis varmaan tarpeeks punanen testattava :--D Itte oon tosin aika feilure noissa peitevoiteissa, tulee söttöö jälkeä. Siispä en niitä edes käytä :D

24. joulukuuta 2009 klo 14.41  
Blogger Sanni kirjoitti...

MaijuS - kiva kuulla kokemuksia!

Saara - söpö blogi sinulla, ei muuta kuin bloggailun iloa! :)

emmy - kuulostaa vakuuttavalta!

jarna - savunsininen on kyllä kaunis sävy, ei mulla tosiaan mitään itse sävyä vastaan ole, mutta jotenkin ne kirkkaat aina vetää enemmän puoleensa... :P Nyen sinisistä mua on jo pitempään kiinnostanut Celestial Blue joka on TOSI kirkas, mutta tuo Greystone on loppupeleissä epäilemättä käytännöllisempi.

Anonyymi - yritän ehdottomasti löytää jonkun "punakan" tutun tuon neutraloijan testaukseen, itseänikin kiinnostaa kovasti. Kun siskolle kokeilin niin se tuntui aika kuivahkolta.

SoundOfHysteria - hyvää joulua sullekin! :)

Anonyymi 2 - vai söttöä jälkeä? Noo, harjoitus tekee mestarin! :)

24. joulukuuta 2009 klo 17.13  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu