Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Karkkipäivä

torstai 18. helmikuuta 2010

Koiramaisuuksia


Siskon luona majailussa on sekin kiva puoli, että täällä asuvat myös hassut chihuahuat Totti ja Viivi. Koska tykkään näistä kahdesta höpönassusta niin paljon, haluan omistaa heille oman postauksen.


PROFILE: Viivi - se pienempi tyyppi

Ikä: 2 ja puoli vuotta.
Lempinimet: Viiva, Viivari, Viivendahl, Ikvi
Tykkää: ruoasta, kerjäämisestä, nukkumisesta ja hämähäkkilelustaan.
Persoonallisuus: itsetietoinen (joo, olen niin söpö että saan kaikki herkut), sosiaalinen, pomottaa Tottia. Elää mielellään kuin kissa eli nukkuu, syö, ottaa vastaan silityksiä ja leikkii välillä.


PROFILE: Totti
- suurensuuri chihuahua (paino 3,7kg!)

Ikä: 1,5 vuotta
Lempinimet: Tottero, Tötterö, Tötterström
Tykkää: juoksemisesta, leikkimisestä, läheisyydestä. Rakastaa pitkiä lenkkejä, energiaa riittäisi vaikka koko päivän ulkoiluun.
Persoonallisuus: arka, pelokas, läheisriippuvainen, aktiivinen. On täysi vastakohta Viiville eli olisi mielellään hereillä ja leikkisi vaikka koko ajan. Totti on hyvin antisosiaalinen ja pelkää kaikkia muita koiria paitsi Viiviä.




Kovilla pakkasilla Viivi ei tykkää olla ulkona. Kuvaustauon aikana Viivi piti toista etutassuaan ilmassa jotta minimoisi tassuihin kohdistuvan kylmän. Viivi ei oikein pidä tossuistaan mutta vähemmän Viivi pitää kylmästä maasta tassun alla.




Totista on vaikea ottaa hyviä kuvia. Kun Tottia lähestyy kameran kanssa, sen ilme muuttuu silminnähden happamaksi ja kulmat menevät kurttuun.

Tottia ei kylmä niin haittaa. Se lenkkeilisi vaikka minkälaisessa pakkasessa ilman tossujakin.


Meksikolainen ystäväni sanoi että Totti on "cabeza de venado", peurapäinen chihuahua, ja Viivi "cabeza de manzana", omenapäinen. :) Meksikossa erinäköisille chihuille on omat nimityksensä.



Viivi kerjää sohvan selkänojalla kuvaajan jogurttia, ja Totti saa taustalla rapsutuksia.

Viivi tekee tuttavuutta

Veimme siskon kanssa Totin ja Viivin viime viikolla ensimmäistä kertaa chihuahuatapaamiseen. Siellähän riitti vilskettä, paikalla oli yli 20 pikkuista omistajineen.

Viivi liittyi jengiin suvereenisti, mutta Tottia ei voinut päästää toisten joukkoon. Tällaiset sosiaaliset tapahtumat olisivat Totille tärkeää harjoitusta, mutta koirien suuri määrä oli Totille liikaa.


Totti joutui hirveään paniikkiin ja haukkui ja irvisteli muille pikkuisille jotka ihmettelivät suuren kaverin käytöstä. (Totti oli helposti suurin paikalla olleista chihuahuoista.) Totti jouduttiin pitämään sylissä, josta se katseli varuillaan muiden meininkiä.



Noniin Tötterö. Sainpa napattua kuvan jossa kerrankin ei ole kulmat kurtussa.



Katsokaas tämän kaverin ilmettä kun innokas kosija vähän lipaisee.



Kun uusia hauvoja saapui tapaamiseen, muut riensivät ovelle tervehtimään. Olo oli vähän kuin päiväkodissa. :)


Tällaisia söpöläisiä sain ikuistettua. Olisin halunnut kuvata vaikka joka mussukan, mutta vilske oli aikamoinen ja kameralle oli vaikea tallentaa juuri mitään. Monessa kuvassa näkyy vain pois kiiruhtava hännänpää tai lauma tärähtäneitä kuonoja.


Kotona saa taas lepäillä.


Hei vaan kaikki Karkkipäivän lukijat!

Tunnisteet:

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Emilia, Agneta, Totti ja Viivi


Jouduin eilen odottamaan töiden jälkeen bussia tunnin, ja lakkasin ajan kuluksi kynnet Make Up Storella. En ole koskaan aiemmin kokeillut merkin lakkoja, vaikka näyttävätkin varsin houkuttavilta. En kuitenkaan koskaan maksaisi lakasta yli kymppiä, joten jäänevät jatkossakin ostamatta, elleivät sitten ole alessa.


Oransseissa kynsissä on kaksi kerrosta Emilia-cremelakkaa ja päällä yksi kerros upean shimmeristä Melina-lakkaa. Keltaisissa kynsissä on kaksi kerrosta keltaista Agneta-lakkaa (shimmer), ja päällä yksi kerros Linnea-lastulakkaa. En löytänyt Emiliasta ja Linneasta kuvaa, siksi kuvassa vain Melina ja Agneta. Linnea muistuttaa hyvin paljon Goshin Rainbow'ta.



Lakat levittyivät kauniisti ja jälki oli tasainen ja peittävä jo ensimmäisellä kerroksella. Shimmerinen Agneta tietysti kuulsi hieman läpi. Emilia + Melina on täydellinen yhdistelmä! Harmi ettei uskomattoman kaunis oranssi shimmeri tule kuvissa edukseen. Kynsikuvia on minusta todella vaikea ottaa.

Miinusta lakat saavat hitaasta kuivumisesta. Jos mulla ei olisi ollut Mavalan Mavadry'ta en olisi millään saanut enää takkia päälle ja kenkiä jalkaan ilman että lakkaus olisi tuhoutunut.


Kotona esittelin kynsiä hoidokeille, joiden mielestä ne olivat myös oikein herkut. Oranssit kynnet muuten näyttävät näissä koirakuvissa ihan väärän sävyisiltä, eivät ole noin punaiset.


Tykkään muuten yllättävää kyllä kovasti nykyisestä lyhyestä kynnen pituudesta. OPI Nail Envy -kuuri on käynnissä, ja teen siitä raporttia sitten myöhemmin kun kuuri on vaikuttanut pidemmän aikaa.

Onko täällä ketään MUS-lakkojen ystäviä?

Tunnisteet: , , , ,

perjantai 13. marraskuuta 2009

Mikä ilahduttaa tänään?


Ilahduttaa samalle paikkakunnalle muuttanut rakas siskoni ja hänen hellyttävät koiransa. Jos olen yhtään allapäin, menen aina siskoni luokse "koiraterapiaan". Tänään olin siskon luona saunomassa ja syömässä mokkapaloja. Viivi-koira heitti melkein voltin mokkiksia kerjätessään...!



Töissä eli työharjoittelussa on myös ollut ilahduttavia päiviä tällä viikolla. Olen saanut auttaa useampaakin asiakasta luomivärin hankinnassa, ja sekös on minulle mieluisaa! :) Muutama viikko sitten minulla oli muuten asiakas, joka tarvitsi kaikkea mahdollista violettia; huulipunan, huultenrajauskynän, luomivärin ja silmänrajauskynän! Arvatkaa oliko ihana kierrellä valitsemassa näitä tuotteita? Sanoin asiakkaalle että nyt osuit kyllä oikean henkilön eteen...! ^_^ Tänäänkin sain tehdä yhdelle asiakkaalle violetin meikin. Tällaiset pienet asiat ilahduttavat minua kovasti...!

Tänään mulla oli myös pää pyörällä nuuhkimisesta, sillä opettelin työkaverini Golden Girlin johdolla hajuvesiä. Joulumyynnin alkaessa on todella tärkeää osata myydä hajuvesiä ja auttaa asiakkaita oikean tuoksun löytämisessä, ja minulla on hajuvesissä aivan erityisen huono tuntemus. Koko tuoksuhylly ihan pelottaa minua...! Tiesittekö muuten miksi hajuvesihyllyjen yhteydessä saattaa olla kahvipapuja? Minulle se selvisi vasta tänään. Kahvinpapujen tuoksu neutralisoi hajuaistia eri tuoksujen välillä, ja monia tuoksuja nuuhkiessa kannattaakin välillä "puhdistaa" nenää kahvipapupurkilla. :)

GG tietää kyllä kaikista kosmetiikkajutuista niin paljon että olen tosi onnekas kun saan niin innostunutta ja asiantuntevaa opastusta. Olisi mahtavaa olla joku päivä yhtä erinomainen kosmetiikkamyyjä...!

Ilahduttaa vielä sekin että huomenna - tai no, itse asiassa tänään kun kello on jo yli puolen yön - pääsen Kauneusmessuille! Ja sitten taas viikonlopuksi saaristoon. Mukavan rento viikonloppu siis tiedossa.

Päivän meikissä mulla oli tänään (eli torstaina) vihreää ja violettia. Liikkuvalla luomella Grimasin 743 ja luomivaossa siniviolettia MACin Odd Couple -duosta. Yläluomella rajaus Urban Decayn Lust-kynällä, jonka sävy muuten mätsää lähes täydellisesti Odd Couple -violetin kanssa ja näyttää noissa kuvissa ihan liian siniseltä.


Tunnisteet: , , ,