Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Inci-vertailussa silmänympärysvoide vs. kasvovoide

lauantai 5. joulukuuta 2009

Inci-vertailussa silmänympärysvoide vs. kasvovoide


Miksi silmänympäryksille myydään eri voiteita kuin kasvoille? Onko niissä eri ainesosia? Onko oikeasti tarpeen ostaa silmänympärysiholle eri tuote?

Vastaus on, että silmänympärys- ja kasvovoiteissa on ihan samoja ainesosia. Perinteisesti ajatellaan, että silmänympärysvoiteet ovat kasvovoiteita kevyempiä, ja se pitääkin useiden voiteiden kohdalla paikkansa. Mutta silmänympäryksille löytyy myös hyvinkin täyteläisiä voiteita kuten vaikkapa Cliniquen All About Eyes Rich, Louis Widmerin Eye Contour Cream ja Weledan Wild Rose -voide.Voiteen keveys ei siis ole millään lailla ratkaiseva tekijä.

En ole mikään asiantuntija vaikka incejä osaankin lukea, joten esitin kysymyksen vielä opettajallemme. Hän vahvisti sen mitä ainesosaluetteloista olen päätellyt. Kasvovoidetta voi aivan hyvin käyttää myös silmänympärysiholla. Miksi kasvovoiteen väitetään sitten voivan aiheuttaa turvotusta silmänympärysiholla? Vastaus löytyy voiteen määrästä. Mikä tahansa voide turvottaa ohutta silmänympärysihoa, jos sitä levittää paljon. Kasvoille laitettavaa voidetta annostellaan luonnollisestikin sy-voidetta enemmän, ja jos samalla hieroo voiteen myös silmänympäryksille, sitä voi tulla liikaa -> iho turpoaa. Kun silmänympärysvoidetta ottaa erikseen omasta pikku purkistaan, sitä tulee jo melkein automaattisesti laitettua vähemmän.

Toinen selitys silmänympärysihon turvotukselle voi löytyä kosteuttavista ainesosista. Jos voide sisältää erityisen paljon kosteuttavia ainesosia -> ihon pintaan (keratiiniin) sitoutuu paljon vettä -> iho turpoaa. (Ja kun iho turpoaa, ohuet pintarypyt siliävät hetkeksi, tähän perustuu ns. ryppyvoiteiden toiminta silikonin ohella.) Tästä voisimme vetää sen johtopäätöksen, että sy-voiteissa on pienempiä pitoisuuksia kosteuttavia ainesosia kuin kasvovoiteissa, ja ehkä enemmänkin pehmentäviä (rasvat ja öljyt). Mikä sekin on aika loogista, sillä silmänympärysihollahan ei ole talirauhasia -> tarvitsee rasvoja ulkoisista lähteistä.

Mutta tarkastellaanpa nyt väitteiden tueksi kolmea kasvovoide-silmänympärysvoide -parivaljakkoa. Mitä eroja / yhtäläisyyksiä niillä on?



Lumene Sensitive Touch Rauhoittava silmänympärysvoide

Aqua = liuotin
Cetearyl alcohol = pehmentävä aine, emulgaattori

Decyl cocoate = miedosti pehmentävä aine

Canola oil (rapsiöljy) = pehmentävä aine

Glycerin = kosteuttava aine

Aluminum starch octenylsuccinate = absorbentti, viskositeetinsäätäjä

Butylene glycol = kosteuttava aine

Cetyl alcohol = pehmentävä aine, emulgaattori

Prunus amygdalus dulcis oil (manteliöljy) = pehmentävä aine

Saccharide isomerate = kosteuttava aine


Lumene Sensitive Touch Rauhoittava päivävoide

Aqua = liuotin
Hydrogenated polydecene = pehmentävä aine

Canola oil (rapsiöljy) = pehmentävä aine

Betaine = antistaattinen aine, viskositeetinsäätäjä

Octyldodecyl myristate = miedosti pehmentävä aine

Glycerin = kosteuttava aine

Arachidyl alcohol = pehmentävä aine

Cetyl alcohol = pehmentävä aine, emulgaattori

Squalane = pehmentävä aine

Behenyl alcohol = pehmentävä aine


Kummassakin voiteessa on miedosti pehmentäviä rasva-alkoholeja (cetyl ja cetearyl alcohol) ja rasvahappoja (decyl cocoate, octyldodecyl myristate) sekä tehokkaasti pehmentävää rapsiöljyä ja kosteuttavaa glyserolia. Silmänympärysvoiteen poikkeava ainesosa on incissä kuudennella sijalla oleva absorboiva (vesi- ja öljyliukoisia aineita imevä) aine, joka edesauttaa voiteen nopeaa imeytymistä.


Biotherm Multi Recharge -silmänympärysvoide

Aqua = liuotin

Cyclopentasiloxane (silikoni) = pehmentävä aine

Glycerin = kosteuttava aine

Butylene glycol = kosteuttava aine

Silica = absorbentti, opalisoiva (himmentävä) aine

Panax Ginseng Root extract (ginsengin juuriuute) = ihoa piristävä, suojaava ja pehmentävä aine

Phospholipids = ihoa hoitava* aine

Tocopheryl Acetate (e-vitamiini) = antioksidantti

Ascorbyl glucoside (c-vitamiini) = antioksidantti

Vitreoscilla ferment = ihoa hoitava* aine


Biotherm Multi Recharge -päivävoide (normaali- ja sekaiho)

Aqua = liuotin
Ethylhexyl methoxycinnamate = UV-suodatin

Glycerin = kosteuttava aine

Cyclohexasiloxane (silikoni) = pehmentävä aine

Phenylbenzimidazole sulfonic acid = UV-suodatin

Synthetic wax (synteettinen parafiini) = pehmentävä aine, sideaine

Octyldodecanol = pehmentävä aine

Triethanolamine = pH:n säätäjä

Dimethicone (silikoni) = pehmentävä aine

Palmitic acid = pehmentävä aine, emulgaattori


Kummassakin on pehmentävinä aineina silikonia ja kosteuttajana glyserolia. Selkein ero on kasvovoiteen sisältämä UV-suoja. Kasvovoiteessa on lisäksi vahaa, mitä sy-voiteessa ei ole. Kuten Lumenenkin tuotteessa, on sy-voiteen incin alkupäässä absorboivaa ainetta, joka edesauttaa voiteen nopeaa imeytymistä.


Weleda Wild Rose -silmänympärysvoide

Aqua = liuotin
Prunus Persica Kernel Oil (persikankiviöljy) = pehmentävä aine

Prunus Amygdalus Dulcis Oil (manteliöljy) = pehmentävä aine

Alcohol = säilöntäaine

Simmondsia Chinensis Seed Oil (jojobaöljy) = pehmentävä aine

Hydrolyzed Beeswax (mehiläisvahahydrolysaatti) = emulgaattori

Rosa Moschata Seed Oil (villiruusunsiemenöljy) = pehmentävä aine

Persea Gratissima Fruit Oil (avokadoöljy) = pehmentävä aine

Glyceryl Stearate SE (rasvahappoglyseridi) = emulgaattori

Sedum Purpureum Extract (maksaruohouute) = ihoa hoitava* aine



Weleda Wild Rose Moisture Cream

Aqua = liuotin
Alcohol = liuotin, säilöntäaine

Simmondsia Chinensis Seed Oil (jojobaöljy) = pehmentävä aine

Prunus Persica Kernel Oil (persikankiviöljy) = pehmentävä aine

Glycerin (glyseroli) = kosteuttava aine

Rosa Moschata Seed Oil (villiruusunsiemenöljy) = pehmentävä aine

Glyceryl Oleate (rasvahappoglyseridi) = pehmentävä aine, emulgaattori

Copernicia Cerifera Wax (karnaubavaha) = pehmentävä aine, kalvonmuodostaja

Cera Flava (mehiläisvaha) = pehmentävä aine, emulgaattori, kalvonmuodostaja

Magnesium Aluminum Silicate (saven tyylinen aine) = absorbentti, himmentävä aine


Näissä voiteissa näemme selkeimmän yhtäläisyyden. Kummankin vaikuttavina aineina on samoja tehokkaasti pehmentäviä öljyjä. Eron tuovat vahat, joita silmänympärysvoiteessa ei ole lainkaan, mutta kasvovoiteessa kolmea (karnauba, mehiläisvaha ja ruusuvaha). Vahojen puute tekee silmänympärysvoiteesta hieman kevyemmän, mutta tästäkään ei voi vetää sitä johtopäätöstä että sy-voiteissa ei käytettäisi vahoja. Mm. Dr. Hauschkan silmänympärysvoiteissa on mehiläisvahaa.

Kokonaisvaltaisena johtopäätöksenä voidaan todeta, että silmänympärysiholle voi laittaa ihan samaa kosteusvoidetta kuin kasvoillekin, kunhan muistaa annostelun. En väitä että silmänympärysvoiteet on lanseerattu vain myynninkasvattamismielessä, mutta tervettä maalaisjärkeä voi käyttää. ;)

Tarkasteluun oli jälleen otettu inci-luettelosta 10 ensimmäistä ainesosaa, sillä 5-6 ensimmäistä ainesosaa kertovat tuotteen vaikutuksista käytännössä kaiken.

*) Hoitava ainesosa = Kun jonkun ainesosan vaikutusta ei ole virallisilla tieteellisillä testeillä varmistettu, siitä käytetään EU:n säädösten mukaan inci-funktiota "hoitava".

Tunnisteet: ,

22 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla tuo Weledan silmänympärysvoide kiristi ihoa niin paljon, että kuvittelin sen olevan ryppyvoide nelikymppisille

5. joulukuuta 2009 klo 16.09  
Blogger Anniina kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen postaus! En oo koskaan omistanut sy voidetta, mutta oon pitkään aina välillä miettinyt sellaisen ostamista. Tää postaus oli ratkaseva tekijä, en tuukkaan suotta tuhlaan rahojani sellaseen =)

Tän tyyppisiä postauksia lisää!

5. joulukuuta 2009 klo 17.02  
Blogger Inkivääri kirjoitti...

Anonyymi - Weledan Villiruusu-sarja onkin tarkoitettu 40+ iholle. ;) Tosin mitään kiinteyttäviä tai ryppyjä madaltavia ainesosia niissä ei ole, runsaasti pehmentäviä öljyjä vain.

5. joulukuuta 2009 klo 17.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eli se on ihan sama käyttääkö tavallista kosteusvoidetta(=naamarasvaa) tai sy-rasvaa? Hassua.
Onko se sitten paha jos annostelu välillä "kusee" eli tulee laitettua paljon enemmän kun oli tarkoitus? :D

5. joulukuuta 2009 klo 17.53  
Blogger mariia kirjoitti...

Itse kuulin työpaikkaohjaajaltani, että silmänympärysvoiteissa tehoaineet olisi pakattu niin paljon pienemmässä molekyylikoossa (tms), että ovat siten "tehokkaampia" ohuelle iholle.

Pitääkö tämä mielestäsi paikkaansa?

5. joulukuuta 2009 klo 18.59  
Blogger Sagu kirjoitti...

Hahaa, mä tiesin, että mä en tee mitään väärin, kun käytän silmänympäryksille ihan tavallista kosteusvoidetta jota käytän muihinkin kuivempiin kohtiin naamassani! Nyt se on sitten "virallisesti" todistettu Inkiväärin toimesta, eikä mun tarvitse enää pistää rahojani silmänympärysvoiteisiin, kun tämä nykyinen tapa toimii oikein mainiosti ;)

5. joulukuuta 2009 klo 19.32  
Blogger viceversa kirjoitti...

Kiitokset tästä postauksesta! Olenkin joskus pähkäillyt, onko sy- ja kasvovoiteilla loppujen lopuksi mitään eroa.

Tämän 'sarjan' seuraavia postauksia odotellessa, tähänastiset ovat olleen erittäin mielenkiintoisia ja hyödyllisiä!

5. joulukuuta 2009 klo 23.02  
Blogger Laura kirjoitti...

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen postaus koska monessa paikassa sanotaan että sy-voidetta pitäisi alkaa käyttää silloin kun täyttää 20...Itse olen tuota ikäluokkaa ja olenkin harkinnut sy-voiteen ostamista, mutta ilmeisesti normaali kasvorasva ajaa ihan saman asian..vai onko se ihan kasvorasvakohtaista??

5. joulukuuta 2009 klo 23.08  
Blogger Inkivääri kirjoitti...

Anonyymi 2 - kokeilemalla näet miten silmänympärysihosi reagoi naamarasvaan. Jos iho turpoaa, niin silloin kannattaa tietenkin välttää ainen laittamista silmien ympärille. Jos iho taas ei reagoi mitenkään, ei "liika-annostelustakaan" varmasti ole mitään haittaa.

mariia - en osaa sanoa tuohon väittämään mitään. Jotenkin vaikea kuvitella että juuri sy-voiteissa olisi jotenkin "tehokkaampi" molekyylikoko. Kyllähän koko kasvojen iholle halutaan parasta mahdollista hoitoa, ja käytetäänhän joissain kasvovoiteissa nanopartikkeleita (joka muuten on kiistelty juttu).

Sagu - mähän en sitten muuten ole mikään "virallinen" taho, mutta kerronpahan vain eteenpäin mitä olen oppinut. ;) Tosin jokainen voi ihan itsekin tehdä omat johtopäätöksensä tulkitsemalla tuotteidensa inci-listoja ja googlettamalla tietoa ainesosien vaikutuksista.

viceversa - kiva kuulla että postauksista on ollut hyötyä.

Laura - normaali kasvorasvasi ajaa saman asian, mikäli silmänympärysihosi ei reagoi siihen. Sy-voiteen käytön tarkoitushan on pehmentää ja kosteuttaa silmänympärysten ihoa, eli ihan samaa mitä kasvorasva tekee kasvojen iholle. Miksi siis käyttää jotain eri tuotetta kun pyrkimys on sama? Kosteutettu iho pysyy pehmeämpänä ja joustavampana kuin kuiva iho = ennaltaehkäisee esim. ilmeryppyjä jotka näkyvät kuivalla iholla ehdottomasti selvemmin. Ikääntyvän ihon rypistymistä ei mikään kosmeettinen aine voi ehkäistä, mutta lievittää.

5. joulukuuta 2009 klo 23.48  
Blogger Tiina kirjoitti...

Hei Inkivääri, olipa taas kiva lukea, kuinka innolla perehdyt noihin monia askarruttaviin asioihin, kiitos siitä!
Omana opiskeluaikanani kerrottiin, että runsaasti rasvoja ja öljyjä sisältävät sy-voiteet luonnolliset reagoivat ihon lämpöön, kun uinumme peittojemme alla ja nimenomaan öljyt saattavat lähteä valumaan jopa silmään saakka ja siitähän seuraa luonnollisesti turvotusta.

Weledan tuotteessa oli paljon öljyjä, mutta ehkä ihan sopivassa määrin..?

Ostin oman ensimmäisen sy-voiteen -80-luvulla, silloin ei juuri ollut paljon valinnanvaraa. Tämä oli Lancomelta ja kyllä oli rasvaista ja öljyistä ainetta, jäi käyttämättä juuri turvotuksen vuoksi.

Varoituksen sana nuorille: Älkää koskaan laittako mitään akneen tai epäpuhtaan ihon hoitoon tarkoitettuja kasvovoiteita silmänympäryksille! Siitä ei hyvää seuraa, luomet kuivuvat ja kärsivät kovasti ja edessä on uusia ongelmia.

6. joulukuuta 2009 klo 2.41  
Blogger Honey kirjoitti...

Loistopostaus! Olen aina hiljaa mielessäni ajatellut, että ihan sama mun on käyttää luomille samaa voidetta, jos _se tuntuu hyvältä_ ja niin olen tehnyt.

6. joulukuuta 2009 klo 8.03  
Blogger Inkivääri kirjoitti...

Tiina - hyvä pointti nuo akneihon voiteet! Jos käyttää jotain erikoisvoidetta jossa on kuivattavia tai antiseptisiä aineita niin silloinhan sitä ei tosiaan silmänympäryksille kannata laittaa.

Mitä tulee tuohon öljyjen silmään valumiseen, ihan varmasti tuossa voi olla jotain perää mutta siltikään en usko että sen pienenpienen sy-iholle levitettävän voidenokareen sisältämät öljyt enää lähtisivät yöllä mihinkään valumaan (ellei siis tosiaan hiero jotain kolikon kokoista klönttiä sitä voidetta). Sy-voidettahan on tarkoitus laittaa niin vähän, että se imeytyy ihoon samantien.

6. joulukuuta 2009 klo 10.46  
Blogger Tiina kirjoitti...

En minäkään usko, että oikein annosteltuna voiteen öljyt "lähtisivät liikkeelle", (ilmaisisn asian epäselvästi...), mutta näin siis muinoin opetettiin.---Se, uskottiinko on sitten jo toinen juttu...

Monella ihmisellähän on oikeasti niin kuivat silmänympärykset, ettei normaalit kosteuttavat sy-voiteet yksinkertaisesti riitä.

6. joulukuuta 2009 klo 12.23  
Anonymous Elisa kirjoitti...

Mä oon miettinyt että _miksi_ sy-voidetta pitäisi käyttää, jolleivat silmänympärykset ole kuivat? Itselläni silmänympärykset jopa rasvoittuvat välillä samaan tahtiin kuin esim. T-alue jota en koskaan rasvaakaan. Edes pesun jälkeen ei sy-alue tai T-alue ole kuivia. Eli en osaa perustella itselleni miksi pitäisi käyttää sy-voidetta... Tuskinpa se auttaa ryppyyntymistä ehkäisevästikään jos rasvaan jo "luonnonrasvaista" ihoa?

6. joulukuuta 2009 klo 16.39  
Blogger Inkivääri kirjoitti...

Elisa - en mäkään keksi mitään syytä miksi käyttää sy-voidetta jos silmänympärysten iho ei ole kuiva.

6. joulukuuta 2009 klo 16.46  
Anonymous Elisa kirjoitti...

Ok, hyvä :)on vaan niin "syyllinen" olo kun jokapaikassa tuputetaan sy-voiteen käyttöä! Mietin aina että onko siihen joku muu syy kuin kosteutus :)

8. joulukuuta 2009 klo 15.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noista nanopartikkeleista muuten, tietäisitkö onko niistä haittaa voiteessa? Ajattelin, että ehkä vain hengitettävässä jauhemuodossa (mineraalimeikeissä). Minulla on yksi aurinkovoide jossa on nanosinkkiä, uskaltaakohan sitä käyttää?

10. joulukuuta 2009 klo 1.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän hyvä postaus!

(En tiedä luetko enää näitä vanhoja postauksia, mutta kysyn kuitenkin) Mitä mieltä olet siitä, saako /kannattaako aurinkorasvaa laittaa laittaa silmänympärysiholle?

Toinen. :D Minulla on koostumukseltaan kevyttä herkän ihon kasvovoidetta, jossa on suojakerroin (15). Tuote on kuitenkin niin kevyttä ja imeytyy todella nopeasti, mutta en oikein ole varma uskaltaako kokeilla silmiin, kun purkissa lukee, että vältä silmänympärysaluetta. Järki sanoo ettei siitä ole mitään haittaa mutta purkki ja myyjä sanovat että ei silmänympäryksille.. (ja myyjä yritti heti perään kaupata jotain kallista sy-voidetta :D)

8. tammikuuta 2010 klo 15.09  
Blogger Inkivääri kirjoitti...

Viimeiset anonyymit (joista edellisen kysymyksen olin ihan missannut): mun täytyy välittää nuo kysymykset mun opettajalle. Tunneilla ei puhuttu mitään siitä soveltuuko aurinkovoide silmänympäryksille. Jotenkin järki sanoisi ettei siitä voi olla mitään haittaa, mutta varmistetaan asia. :)

8. tammikuuta 2010 klo 19.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, kiitos tosi paljon, jos viitsit varmistaa. :)

12. tammikuuta 2010 klo 20.16  
Blogger Inkivääri kirjoitti...

Anonyymi - opettaja sanoi että kemialliset UV-suoja-aineet ovat säädeltyjen ainesosien joukossa, joten ohuelle iholle niiden levittäminen on aina riski. Joten ei aurinkorasvaa sy-iholle.

Nanoteknologiasta hän sanoi, että siitä ei ole vielä riittävästi tutkimuksia. Varmaa turvallisuutta ei siis voi taata.

12. tammikuuta 2010 klo 20.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tiedosta!

14. tammikuuta 2010 klo 20.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu