Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Karkkipäivä

lauantai 5. joulukuuta 2009

Inci-vertailussa silmänympärysvoide vs. kasvovoide


Miksi silmänympäryksille myydään eri voiteita kuin kasvoille? Onko niissä eri ainesosia? Onko oikeasti tarpeen ostaa silmänympärysiholle eri tuote?

Vastaus on, että silmänympärys- ja kasvovoiteissa on ihan samoja ainesosia. Perinteisesti ajatellaan, että silmänympärysvoiteet ovat kasvovoiteita kevyempiä, ja se pitääkin useiden voiteiden kohdalla paikkansa. Mutta silmänympäryksille löytyy myös hyvinkin täyteläisiä voiteita kuten vaikkapa Cliniquen All About Eyes Rich, Louis Widmerin Eye Contour Cream ja Weledan Wild Rose -voide.Voiteen keveys ei siis ole millään lailla ratkaiseva tekijä.

En ole mikään asiantuntija vaikka incejä osaankin lukea, joten esitin kysymyksen vielä opettajallemme. Hän vahvisti sen mitä ainesosaluetteloista olen päätellyt. Kasvovoidetta voi aivan hyvin käyttää myös silmänympärysiholla. Miksi kasvovoiteen väitetään sitten voivan aiheuttaa turvotusta silmänympärysiholla? Vastaus löytyy voiteen määrästä. Mikä tahansa voide turvottaa ohutta silmänympärysihoa, jos sitä levittää paljon. Kasvoille laitettavaa voidetta annostellaan luonnollisestikin sy-voidetta enemmän, ja jos samalla hieroo voiteen myös silmänympäryksille, sitä voi tulla liikaa -> iho turpoaa. Kun silmänympärysvoidetta ottaa erikseen omasta pikku purkistaan, sitä tulee jo melkein automaattisesti laitettua vähemmän.

Toinen selitys silmänympärysihon turvotukselle voi löytyä kosteuttavista ainesosista. Jos voide sisältää erityisen paljon kosteuttavia ainesosia -> ihon pintaan (keratiiniin) sitoutuu paljon vettä -> iho turpoaa. (Ja kun iho turpoaa, ohuet pintarypyt siliävät hetkeksi, tähän perustuu ns. ryppyvoiteiden toiminta silikonin ohella.) Tästä voisimme vetää sen johtopäätöksen, että sy-voiteissa on pienempiä pitoisuuksia kosteuttavia ainesosia kuin kasvovoiteissa, ja ehkä enemmänkin pehmentäviä (rasvat ja öljyt). Mikä sekin on aika loogista, sillä silmänympärysihollahan ei ole talirauhasia -> tarvitsee rasvoja ulkoisista lähteistä.

Mutta tarkastellaanpa nyt väitteiden tueksi kolmea kasvovoide-silmänympärysvoide -parivaljakkoa. Mitä eroja / yhtäläisyyksiä niillä on?



Lumene Sensitive Touch Rauhoittava silmänympärysvoide

Aqua = liuotin
Cetearyl alcohol = pehmentävä aine, emulgaattori

Decyl cocoate = miedosti pehmentävä aine

Canola oil (rapsiöljy) = pehmentävä aine

Glycerin = kosteuttava aine

Aluminum starch octenylsuccinate = absorbentti, viskositeetinsäätäjä

Butylene glycol = kosteuttava aine

Cetyl alcohol = pehmentävä aine, emulgaattori

Prunus amygdalus dulcis oil (manteliöljy) = pehmentävä aine

Saccharide isomerate = kosteuttava aine


Lumene Sensitive Touch Rauhoittava päivävoide

Aqua = liuotin
Hydrogenated polydecene = pehmentävä aine

Canola oil (rapsiöljy) = pehmentävä aine

Betaine = antistaattinen aine, viskositeetinsäätäjä

Octyldodecyl myristate = miedosti pehmentävä aine

Glycerin = kosteuttava aine

Arachidyl alcohol = pehmentävä aine

Cetyl alcohol = pehmentävä aine, emulgaattori

Squalane = pehmentävä aine

Behenyl alcohol = pehmentävä aine


Kummassakin voiteessa on miedosti pehmentäviä rasva-alkoholeja (cetyl ja cetearyl alcohol) ja rasvahappoja (decyl cocoate, octyldodecyl myristate) sekä tehokkaasti pehmentävää rapsiöljyä ja kosteuttavaa glyserolia. Silmänympärysvoiteen poikkeava ainesosa on incissä kuudennella sijalla oleva absorboiva (vesi- ja öljyliukoisia aineita imevä) aine, joka edesauttaa voiteen nopeaa imeytymistä.


Biotherm Multi Recharge -silmänympärysvoide

Aqua = liuotin

Cyclopentasiloxane (silikoni) = pehmentävä aine

Glycerin = kosteuttava aine

Butylene glycol = kosteuttava aine

Silica = absorbentti, opalisoiva (himmentävä) aine

Panax Ginseng Root extract (ginsengin juuriuute) = ihoa piristävä, suojaava ja pehmentävä aine

Phospholipids = ihoa hoitava* aine

Tocopheryl Acetate (e-vitamiini) = antioksidantti

Ascorbyl glucoside (c-vitamiini) = antioksidantti

Vitreoscilla ferment = ihoa hoitava* aine


Biotherm Multi Recharge -päivävoide (normaali- ja sekaiho)

Aqua = liuotin
Ethylhexyl methoxycinnamate = UV-suodatin

Glycerin = kosteuttava aine

Cyclohexasiloxane (silikoni) = pehmentävä aine

Phenylbenzimidazole sulfonic acid = UV-suodatin

Synthetic wax (synteettinen parafiini) = pehmentävä aine, sideaine

Octyldodecanol = pehmentävä aine

Triethanolamine = pH:n säätäjä

Dimethicone (silikoni) = pehmentävä aine

Palmitic acid = pehmentävä aine, emulgaattori


Kummassakin on pehmentävinä aineina silikonia ja kosteuttajana glyserolia. Selkein ero on kasvovoiteen sisältämä UV-suoja. Kasvovoiteessa on lisäksi vahaa, mitä sy-voiteessa ei ole. Kuten Lumenenkin tuotteessa, on sy-voiteen incin alkupäässä absorboivaa ainetta, joka edesauttaa voiteen nopeaa imeytymistä.


Weleda Wild Rose -silmänympärysvoide

Aqua = liuotin
Prunus Persica Kernel Oil (persikankiviöljy) = pehmentävä aine

Prunus Amygdalus Dulcis Oil (manteliöljy) = pehmentävä aine

Alcohol = säilöntäaine

Simmondsia Chinensis Seed Oil (jojobaöljy) = pehmentävä aine

Hydrolyzed Beeswax (mehiläisvahahydrolysaatti) = emulgaattori

Rosa Moschata Seed Oil (villiruusunsiemenöljy) = pehmentävä aine

Persea Gratissima Fruit Oil (avokadoöljy) = pehmentävä aine

Glyceryl Stearate SE (rasvahappoglyseridi) = emulgaattori

Sedum Purpureum Extract (maksaruohouute) = ihoa hoitava* aine



Weleda Wild Rose Moisture Cream

Aqua = liuotin
Alcohol = liuotin, säilöntäaine

Simmondsia Chinensis Seed Oil (jojobaöljy) = pehmentävä aine

Prunus Persica Kernel Oil (persikankiviöljy) = pehmentävä aine

Glycerin (glyseroli) = kosteuttava aine

Rosa Moschata Seed Oil (villiruusunsiemenöljy) = pehmentävä aine

Glyceryl Oleate (rasvahappoglyseridi) = pehmentävä aine, emulgaattori

Copernicia Cerifera Wax (karnaubavaha) = pehmentävä aine, kalvonmuodostaja

Cera Flava (mehiläisvaha) = pehmentävä aine, emulgaattori, kalvonmuodostaja

Magnesium Aluminum Silicate (saven tyylinen aine) = absorbentti, himmentävä aine


Näissä voiteissa näemme selkeimmän yhtäläisyyden. Kummankin vaikuttavina aineina on samoja tehokkaasti pehmentäviä öljyjä. Eron tuovat vahat, joita silmänympärysvoiteessa ei ole lainkaan, mutta kasvovoiteessa kolmea (karnauba, mehiläisvaha ja ruusuvaha). Vahojen puute tekee silmänympärysvoiteesta hieman kevyemmän, mutta tästäkään ei voi vetää sitä johtopäätöstä että sy-voiteissa ei käytettäisi vahoja. Mm. Dr. Hauschkan silmänympärysvoiteissa on mehiläisvahaa.

Kokonaisvaltaisena johtopäätöksenä voidaan todeta, että silmänympärysiholle voi laittaa ihan samaa kosteusvoidetta kuin kasvoillekin, kunhan muistaa annostelun. En väitä että silmänympärysvoiteet on lanseerattu vain myynninkasvattamismielessä, mutta tervettä maalaisjärkeä voi käyttää. ;)

Tarkasteluun oli jälleen otettu inci-luettelosta 10 ensimmäistä ainesosaa, sillä 5-6 ensimmäistä ainesosaa kertovat tuotteen vaikutuksista käytännössä kaiken.

*) Hoitava ainesosa = Kun jonkun ainesosan vaikutusta ei ole virallisilla tieteellisillä testeillä varmistettu, siitä käytetään EU:n säädösten mukaan inci-funktiota "hoitava".

Tunnisteet: ,

maanantai 16. marraskuuta 2009

Inci-vertailussa meikkipohjat

Tänään vertailussa kolme erilaista meikkipohjatuotetta. Otin mukaan kaksi perinteistä, nestemäistä meikkivoidetta joista toinen on luonnonkosmetiikkaa ja toinen ns. synteettistä. Kolmas tuote on mineraalimeikkipohja.

Mineraalipohjan incin kirjoitin kokonaisuudessaan, nestemäisiä pätkäisin kilometripituutensa vuoksi. Olennaiset asiat ovat näkyvissä.


MICA (CI 77019) - kiilleryhmän mineraalit, opalisoiva (himmentävä) aine
ZINC OXIDE (CI 77947) - sinkkioksidi; UV-säteilyä absorboiva, ihoa suojaava aine

TITANIUM DIOXIDE (CI 77891) - titaanidioksidi; himmentävä aine, UV-säteilyä absorboiva aine
. Titaanidioksidi on täysin valkoinen pigmentti.
IRON OXIDES (CI 77492, CI 77491) - rautaoksidit; kosmetiikan väriaineita
ULTRAMARINE BLUE (CI 77007) - lasuriitti; kosmetiikan väriaine

Kuten näette, on aidon mineraalimeikkipohjan inci erittäin lyhyt. Se koostuu vain pelkistä mineraaleista. Aine on jauhemaista, mutta muuttaa iholle levittäessä koostumustaan ja ikäänkuin sulaa iholle. Kosteuttavia aineita ei mineraalipohjissa ole, joten ihon on aina oltava hyvin kosteutettu ennen pohjan levitystä. Mineraalipohjalla saa luonnollisen hehkuvan, kauniin ja (tuotteesta riippuen) hyvinkin peittävän tuloksen. Erästä mineraalisarjaa mainostetaan lauseella "So pure you can sleep in it", ja se pitää kyllä paikkansa. Jauheessa ei ole mitään ainesosia jotka voisivat muodostaa iholle kalvoa ja näin ollen vaikuttaa talirauhasten toimintaan (en enää uskalla käyttää sanaa "tukkia" kun koulussa opettaja väitti ettei tali- ja hikirauhasten aukkoja voi mikään kosmeettinen aine tukkia). Väitteet mineraalimeikkipohjien terveysvaikutteista ovat ihan perusteltuja, sillä korkeat pitoisuudet titaanidioksidia ja sinkkioksidia suojaavat ihoa tehokkaasti UV-säteiltä ja sinkinhän tiedetään olevan hyväksi epäpuhtaalle tai akneiholle.

Itse vaihdoin mineraalipohjaan kaksi ja puoli vuotta sitten ja huomasin välittömästi eron ihon kunnossa. Enää en osaisi muuta pohjaa käyttääkään. Kiireisten aamujen ihmisenä arvostan mineraalimeikkipohjan nopeutta, kun ei tarvitse erikseen levittää sekä meikkivoidetta että puuteria. Levitystekniikan opittuaan pohjan tekeminen on niin helppoa että siihen ei tarvitse edes peiliä! Kestävyyskin on aivan omaa luokkaansa. Jaksan aina mainostaa töissä asiakkaille kuinka mineraalimeikkipohja kestää nassussa jumpatkin! :)

Nutritious-meikkipohjasta on sekä puuteri- että voideversio

Estee Lauder Nutritious (voideversio)

"Skin-loving mineral make-up boosted by pomegranate."

AQUA - vesi; liuotin
CYCLOPENTASILOXANE - silikoniyhdiste; pehmentävä aine, liuotin

PHENYL TRIMETHICONE - silikoniyhdiste; pehmentävä, antistaattinen aine

HDI/TRIMETHYLOL HEXYLLACTONE CROSSPOLYMER - paakkuuntumisenestoaine

GLYCERIN - glyseroli; kosteuttava aine

BUTYLENE GLYCOL - humektantti, liuotin

PEG-10 DIMETHICONE - silikoniyhdiste; pehmentävä aine

DIMETHICONE - silikoniyhdiste; pehmentävä aine

TITANIUM DIOXIDE - titaanidioksidi; himmentävä aine, UV-säteilyä absorboiva aine

QUATERNIUM-90 BENTONITE - viskositeetinsäätäjä, geelinmuodostaja

SILICA - piidioksidi; hankaava aine, absorbentti, himmentävä aine

OCTYLDODECYL STEAROYL STEARATE - pehmentävä aine, viskositeetinsäätäjä

ETHYLHEXYLGLYCERIN - ihoa hoitava aine

PHENYL METHICONE - pehmentävä aine

PUNICA GRANATUM STEROLS - granaattiomenan sterolit; kosteuttava aine
, antioksidantti

+/- (tämä merkki tarkoittaa että tuotteessa on joko kaikkia tai vain osa seuraavaksi mainituista ainesosista. Merkkiä saa käyttää vain väriaineiden yhteydessä.)
TITANIUM DIOXIDE (CI 77891) - titaanidioksidi; himmentävä aine, UV-säteilyä absorboiva aine
MICA (CI 77019) - kiilleryhmän mineraalit, opalisoiva (himmentävä) aine
IRON OXIDES (CI 77491, CI 77492, CI 77499) - rautaoksidit; kosmetiikan väriaineita

ZINC OXIDE (CI 77947) - sinkkioksidi; UV-säteilyä absorboiva, ihoa suojaava aine

CHROMIUM HYDROXIDE GREEN (CI 77289) - kosmetiikan väriaine


Estee Lauderin "mineraali"meikkivoide. Mistään oikeasta mineraalipohjasta ei tietenkään ole kysymys, mutta sanaa saa käyttää kun tuotteessa on mukana mineraaleja. Itse asiassa jokainen meikkivoide voitaisiin tällä perusteella nimetä mineraalituotteeksi, sillä kaikissa meikkipohjissa on vähintään titaanidioksidia.

Nutritious on hyvin perinteinen nestemäinen meikkivoide puolipeittävällä koostumuksella. Sen erityisenä vaikuttavana aineena on granaattiomena, jonka Lauder kertoo olevan tehokas antioksidantti. Netin uumenista löytämäni tutkimuksen mukaan granaattiomenan sterolit toimivat lähinnä kosteutta sitovana aineena. Oli miten oli, omena on incissä vasta sijalla 15, eli sen ei voida katsoa vaikuttavan kovin suuressa määrin. Tuotteeseen on lisätty granaattiomenan tuoksuakin vahvistamaan hedelmäistä vaikutelmaa. Itse en tykännyt meikkivoiteesta juurikaan, tosin se voi johtua ihan siitäkin että olen jo niin piintynyt mineraalien käyttäjä. Nutritious ei tuntunut erityisen kosteuttavalta ja jäi iholle hieman naamiomaisena. Nutritious + Diorin kivipuuteri eivät onnistuneet pitämään ihon kiiltoa kurissa samalla tehokkuudella kuin Lily Lolon mineraalipohja.



Dr. Hauschka Translucent Make-Up

"Korkealaatuiset luonnon raaka-aineet tekevät meikkivoiteesta erityisen hellävaraisen. Voiteessa yhdistyvät makadamiapähkinäöljy, avokadoöljy ja jojobaöljy jotka hoitavat ihoa. Meikkivoiteet levittyvät helposti ja mineraalipigmentit tekevät ihosta kuulaan näköisen."

AQUA - vesi; liuotin
ALCOHOL - liuotin

ANTHYLLIS VULNERARIA EXTRACT - masmalouute; ihoa hoitava aine

CARROT EXTRACT - porkkanauute; pehmentävä, supistava aine

MACADAMIA TERNIFOLIA NUT OIL - makadamiapähkinän öljy; pehmentävä aine

AVOCADO OIL - avokadoöljy; pehmentävä aine

JOJOBA OIL - jojobaöljy; pehmentävä aine

GLYCERIN - glyseroli; kosteuttava aine

ALTHAEA OFFICINALIS EXTRACT - rohtosalkoruusun uute; pehmentävä aine

CETEARYL ALCOHOL - rasva-alkoholi; pehmentävä aine

WITCH HAZEL EXTRACT - taikapähkinäuute; supistava, rauhoittava aine

APRICOT KERNEL OIL - aprikoosiöljy; pehmentävä aine

SHEA BUTTER - sheavoi; pehmentävä aine

ROSE WAX - ruusuvaha; pehmentävä aine

BEESWAX - mehiläisvaha; pehmentävä aine, emulgaattori, kalvonmuodostaja

IRON OXIDES (CI 77491, CI 77492, CI 77499) - rautaoksidit; kosmetiikan väriaineita
TITANIUM DIOXIDE (CI 77891) - titaanidioksidi; himmentävä aine, UV-säteilyä absorboiva aine
ULTRAMARINES (CI 77007) - lasuriitti; kosmetiikan väriaine

Inci on todella aivan erinäköinen kuin Estee Lauderin meikkivoiteen. Voiteessa on paljon pehmentäviä öljyjä ja ihoa hoitavia kasviuutteita. Ilman incin loppupään mineraaleja voisi ainesosaluettelon perusteella luulla kyseessä olevan tavallisen kosteusvoiteen. Huomaatte, että täällä on taas peittävinä ja väriä tuovina ainesosina ne samat titaanidioksidi, rautaoksidit ja ultramariinit kuin aiemmissakin meikkipohjissa.

Translucent Make-Up on todella kevyen ja kosteuttavan tuntuinen. Se peittää hyvin kevyesti ja lopputulos on luonnollinen, kuin kasvoilla ei meikkivoidetta olisikaan. Ei minkäänlaista kiristävää tai nahkeaa tunnetta, eikä voide kasaantunut päivän aikana viiruiksi. Hyvin miellyttävän tuntuinen, mutta saisi makuuni peittää hieman enemmän. Eikä tietenkään hakkaa mineraalipohjaa. ^_^

Millaista meikkipohjaa te käytätte?

Tunnisteet: ,

maanantai 26. lokakuuta 2009

Inci-vertailussa puhdistusvoiteet

Koska edellinen inci-kirjoitukseni sai niin hyvää palautetta ja monet toivoivat lisää sen tyylisiä postauksia, niin tässä jatkoa. :)

Tällä kertaa suurennuslasin alle pääsee kolme voidemaista kasvojenpuhdistustuotetta. Kaikki ovat erilaisia, yhteistä niille on vain nimi puhdistusvoide. Olen kirjoittanut inceistä 11 ensimmäistä ainesosaa, vaikka vähempikin olisi riittänyt voiteiden vaikutusten selvittämiseen. Korostin luetteloista punaisella ne ainesosat, jotka ovat tuotteen puhdistustehon kannalta olennaisia.



LANCôME Absolue Premium Bx Advanced Replenishing Cream Cleanser
200ml 62€ - litrahinta 310€

Mitä lupaa? "Enriched with gentle cleansing agents and skin-replenishing bio-network (wild yam, soya, sea algae), designed to stimulate skin's cell turnover."

AQUA - liuotin
PARAFFINUM LIQUIDUM (parafiiniöljy) - antistaattinen, pehmentävä aine, liuotin
ISOPROPYL MYRISTATE - sideaine, pehmentävä aine, liuotin
DICAPRYL CARBONATE - emulgaattorI
PROPYLENE GLYCOL - humektantti, liuotin, viskositeetinsäätäjä
ZEA MAYS / CORN GERM OIL (maissin alkioista saatava öljy) - pehmentävä aine
CARBOMER - emulsiota stabiloiva aine, viskositeetinsäätäjä, geelinmuodostaja
TRIETHANOLAMINE - puskuroiva aine (pH:n säätäjä)
CI 77492 / IRON OXIDES - väriaine
LECITHIN - antistaattinen aine, pehmentävä aine, emulgaattori
PADINA PAVONIA EXTRACT (Padina Pavona -leväkasvin uute) - humektantti, viskositeetinsäätäjä

Lancômen puhdistusvoide on koostumukseltaan paksua ja kermamaista. Se ei vaahtoa, ja jättää iholle selvän öljyisen kalvon. Tässä aineessa ei ole tensidejä, vaan puhdistaminen tapahtuu periaatteella "öljy liuottaa öljyä". Voiteen pääasiallinen vaikuttava aine on parafiiniöljy, joka liuottaa rasvamaista likaa. Parafiiniöljyn lisäksi incissä on myös maissiöljyä, eli voide on todella pehmentävää. Mainostekstin lupaus "solujen uudistumista stimuloivasta bio-verkosta" on vain markkinointiväen kynäilemä korulause; mainitut jamssi, soija ja levä ovat kyllä iholle hyväksi pehmentävien ja kosteutta sitovien ominaisuuksiensa vuoksi, mutta mikään kosmeettinen aine ei voi vaikuttaa solujen toimintaan.




LUMENE Radiant Touch Moisturizing Cream Cleanser

150ml 15€ - litrahinta 100€

Mitä lupaa? "Uudistava lakan siemenöljy ja energiaa antavat bio-mineraalit auttavat säilyttämään ihon luonnollisen kosteustasapainon."

AQUA - liuotin
DISODIUM LAURYL SULFATE - anioninen tensidi, pinta-aktiivinen (eli puhdistava) aine
SODIUM COCOYL ISETHIONATE - mieto puhdistava aine
ZEA MAYS (CORN) STARCH - absorbentti, viskositeetinsäätäjä, paakkuntumisenestoaine
GLYCERIN - kosteuttava aine
CETEARYL ALCOHOL - pehmentävä aine, emulgaattori, opalisoiva (himmeäksi tekevä) aine
HYDROGENATED CASTOR OIL (risiiniöljy) - pehmentävä aine, emulgaattori
PHENOXYETHANOL - säilöntäaine
COCO-GLUCOSIDE - ioniton tensidi, miedisti puhdistava aine
GLYCERYL OLEATE - öljyhappo, pehmentävä aine, emulgaattori
POLYACRYLAMIDE - antistaattinen aine, sideaine, kalvonmuodostaja

Lumenen puhdistusvoiteessa on aivan erilaiset puhdistavat ainesosat kuin Lancômessa. En ole testannut tätä tuotetta itse, mutta incin perusteella päättelen että se vaahtoaa, ja on koostumukseltaan juoksevampaa kuin paksu Lancôme. Tässä tuotteessa vaikuttavina aineina on tensidejä, eli niitä perinteisimpiä puhdistavia ainesosia joita löytyy shampoista, suihkugeeleistä, tiskiaineesta ja pyykinpesuaineesta. Lumenen voide puhdistaa varmasti Lancômea tehokkaammin, mutta siinä on myös pehmentävää risiiniöljyä ja kosteuttavaa glyserolia. Se ei kuitenkaan jätä iholle yhtä rasvaista kalvoa kuin Lancôme. (Jos lukijoiden joukossa on tämän tuotteen käyttäjiä, niin kertokaa olenko oikeassa. :))

Mitä tulee lakan siemenöljyyn ja "biomineraaleihin" (magnesium, sinkki ja kupari), ne ovat -yllätys yllätys- incissä ihan viimeisten joukossa, eli eivät hoida ihoa suuntaan tai toiseen. Jos lakan siemenöljy tosiaan olisi incissä ylempänä, ei se mitään "uudistaisi" vaan pehmentäisi, niinkuin kaikki öljyt. Kannattaa tosiaan suhtautua pienellä hilpeydellä tuotteiden mainonnassa käytettäviin verbeihin ja adjektiiveihin; markkinointiosaston harrastamat ilmaisut kuten "stimuloi, aktivoi, uudistaa, elvyttää" jne tarkoittavat tosiasiassa ihan vaan "pehmentää, suojaa (UV-filtterit) ja kosteuttaa". Mitään muuta kosmeettiset ainesosat eivät iholle oikein voi tehdä.


DR. HAUSCHKA Puhdistusvoide
50ml 17,90€ - litrahinta 358€

Mitä lupaa tehdä? "Tarkoin valikoidut kasviuutteet kehäkukasta, kamomillasta, mäkikuismasta ja masmalosta kirkastavat ihoa ja elvyttävät sen omaa luonnollista puhdistumiskykyä. Jauhetusta mantelista tehty pohja tukee ihon hydrolipidikalvon toimintaa. Puhdistusvoide supistaa ihohuokoset, edistää epäpuhtauksien poistumista ja kirkastaa ihoa."


AQUA - liuotin
PRUNUS AMYGDALUS DULCIS MEAL (mantelin siemenistä puristettavan öljyn jäännös) - ominaistiheyttä säätelevä aine, ihoa kuoriva aine
ANTHYLLIS VULNERARIA EXTRACT (masmalouute) - ihoa hoitava aine *
CALENDULA OFFICINALIS EXTRACT (kehäkukka) - pehmentävä aine
ALCOHOL - liuotin, käytetään luonnonkosmetiikassa myös säilöntäaineena
ARACHIS HYPOGAEA OIL (maapähkinäöljy) - pehmentävä aine, liuotin
TRITICUM VULGARE GERM OIL (vehnänalkioöljy) - pehmentävä aine
CHAMOMILLA RECUTITA EXTRACT (kamomillauute) - pehmentävä aine
HYPERICUM PERFORATUM EXTRACT (mäkikuismauute) - supistava, ihoa rauhoittava aine
HAMAMELIS VIRGINIANA EXTRACT (taikapähkinäuute) - supistava, ihoa rauhoittava aine
PRUNUS AMYGDALUS DULCIS OIL (manteliöljy) - pehmentävä aine

*) Kun jonkun ainesosan vaikutusta ei ole virallisilla tieteellisillä testeillä varmistettu, siitä käytetään EU:n säädösten mukaan inci-funktiota "hoitava". Epäviralliset tutkimukset ovat tietenkin voineet tulla omiin tuloksiinsa, kuten esimerkiksi masmalouutteen kohdalla ihoa rauhoittava, normalisoiva ja haavoja parantava vaikutus.

Tämä voide on Lancômen tavoin todella paksua, mutta se on väriltään ruskeaa ja koostumukseltaan rakeista. Hyvinvoinnin Tavaratalon verkkokauppa tietää kertoa, että "sekoittuessaan lämpimän veden kanssa maapähkinä- ja vehnänalkioöljy sekä jauhettu manteli muodostavat emulsion, joka puhdistaa iholta perusteellisesti rasvan ja kuona-aineet ihoa rasittamatta." Itse tunsin rakeet selvästi kun pyörittelin voidetta ihoon, joten kyllä tämä aine myös kuorii.

Edit. Olin tänään sattumoisin Dr. Hauschka -koulutuksessa, ja kävi ilmi että Puhdistusvoidetta ei saisi rakeisuudestaan huolimatta käyttää kuorinnan tavoin, vaan se tulisi hankaavien liikkeiden sijaan taputella iholle.


Jos nyt vertaillaan kaikkia kolmea voidetta tiivistettynä, niin Lancôme on hellävaraisin ja puhdistaa öljymenetelmällä, Lumene on perinteisin ja puhdistaa vaahtoavilla tensideillä ja Dr. Hauschkan puhdistusteho perustuu mantelijauheen kykyyn imeä iholta likaa ja rasvaa. Tämän vertailun tarkoituksena ei ollut osoittaa mikä tuotteista on paras, sillä ne ovat erilaisia ja sopivat eri tarpeisiin ja mieltymyksiin. Ehkä kuitenkin voidaan taas huomata, ettei eri hintaluokkien tuotteissa ole sen kummempia erityisiä ainesosia, vaan kaikista löytyy niitä samoja kosmetiikan perusraaka-aineita.

JA, saatoimme myös huomata että luonnonkosmetiikka voi joissain tapauksissa olla selektiivistäkin kosmetiikkaa kalliimpaa! :) Rita Stiensin Totuus Kosmetiikasta -kirja antaa tähän loogisen vastauksen: korkealaatuisten kasviöljyjen hinnat ovat huomattavasti maaöljyjohdannaisia kalliimpia. Esimerkiksi Lancômen puhdistusvoiteessa käytetty parafiiniöljy maksaa 1€/kg, kun taas manteliöljy kustantaa 4€/kg, tai luomuna tuotettuna 20€/kg!

Onko teillä toiveita minkä tuoteryhmän aineista voisin vielä tehdä inci-vertailua?

Tunnisteet: ,

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus


Tiedättekö, mitä tässä on? No, siinä on mun (juuri uudesta huollosta tulleet) kynnet, mutta myös nokare kosteusvoidetta. Eikä mitä tahansa voidetta, vaan kalleinta vartaloemulsiota mitä työharjoittelupaikastani löytyy. Sen litrahinta on 1177,33€. Whoa.

Työharjoitteluni hauskoja puolia on tuotteiden testaaminen. Enhän voisi myydä tuotetta, jonka koostumuksesta tai vaikutuksista en tiedä mitään! Saan viedä tuotteista pieniä näytteitä kotiin, ja nyt uteliaisuuteni kohdistui tähän järjettömän hintaiseen vartalovoiteeseen. Mitä ihmeitä tämä luksusemulsio voi saada ihossa aikaan?

Koulussa meillä on kosmetiikan kemian tunneilla vertailtu kalliita ja halpoja kosmetiikan tuotteita keskenään. Tehdäänpä sama temppu nyt tälle tutkimuksen kohteena olevalle voiteelle. Otin verrokiksi toisen, litrahinnaltaan 43€ maksavan vartalovoiteen. Koska tuotteiden inci-listat (eli ainesosaluettelot) ovat kilometrin pituisia, käsittelen vain 10 ensimmäistä ainesosaa ja katson mitä muita vaikuttavia aineita incin loppupäässä on. Luettelon 5-6 ensimmäistä ainesosaa kertovat tuotteesta kaiken olennaisen, loppujen pitoisuus on niin pieni ettei niillä ole hoitotehon kannalta mitään merkitystä. Punaisella kirjoitetut ainesosat ovat vaikuttavia aineita. (Vaikuttava = ainesosa, jolla on ihoa pehmentävä tai kosteuttava vaikutus, eikä ole voiteessa pelkästään säilöntäaineena, emulgaattorina, viskositeettia säätelevänä yms aineena.)


Olen kirjoittanut joidenkin ainesosien eteen luvun, joka kertoo miten tehokas pehmentäjä aine on. 1 on tehokkain, 5 heikoin. Pehmentävät aineet ovat ihonhoitotuotteiden tärkeimpiä ainesosia, ja kosteuttavat jäävät (yllättävää kyllä) vasta kakkossijalle.

KALLIS VOIDE
Mitä lupaa tehdä?

Korjaa ihon kimmoisuutta. Ihosta tulee pehmeä, joustava, kiinteytetty. Voide muokkaa vartalon kurvit kohdalleen.

Ainesosat:
AQUA = vesi, toimii liuottimena
(3) HYDROGENATED POLYISOBUTENE = pehmentävä aine, viskositeetinsäätäjä
ALCOHOL = liuotin
GLYCERIN = glyseroli, kosteuttava aine
(1) LIMNATHES ALBA SEED OIL = kasviöljy, pehmentävä aine
(1) HYDROGENATED COCO-GLYCERIDES = (kookos)triglyseridi, pehmentävä aine
BUTYLENE GLYCOL = kevyesti kosteuttava aine
POLYMETHYL METHACRYLATE = kalvonmuodostaja
(5) PENTAERYTHRITYL TETRAISOSTEARATE = pehmentävä aine, emulgaattori
(4) CETYL ALCOHOL = pehmentävä aine, emulgaattori

Muita incissä näkyviä vaikuttavia aineita; ruistankion siemenöljy, manteliöljy, auringonkukkaöljy (pehmentäviä aineita), kofeiini ("kiinteyttävä") ja hyaluronihappo (kosteuttava). Nämä aineet ovat kuitenkin niin loppupäässä inciä ettei niillä ole mainittavaa hoitavaa vaikutusta. Laitoin kofeiinin kiinteyttävän vaikutuksen lainausmerkkeihin, sillä Paula Begounin mukaan mikään virallinen tutkimus ei ole tukenut tätä väitettä.



HALPA VOIDE
Mitä lupaa tehdä?

Syväkosteuttaa ihoa ja tekee sen pehmeäksi ja joustavaksi.

Ainesosat:
AQUA = vesi, toimii liuottimena
(1) PRUNUS ARMENIACA KERNEL OIL = aprikoosinsiemenöljy, pehmentävä aine
(1) ALOE BARBADENSIS GEL = aloen lehdistä puristettava mehu, pehmentävä aine
GLYCERIN = glyseroli, kosteuttava aine
(1) CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE = triglyseridi (rasva), pehmentävä aine
(3) OCTYLDODECANOL = pehmentävä aine, liuotin
(5) GLYCERYL STEARATE = pehmentävä aine, pinta-aktiivinen aine ja emulgaattori
AMMONIUM ACRYLOYLDIMETHYLTAURATE / VP COPOLYMER = kalvonmuodostaja
(2) CYCLOPENTASILOXANE = pehmentävä aine
(2) DIMETHICONOL = pehmentävä ja kosteutta sitova aine

Incin loppupää on huomattavasti kallista voidetta lyhyempi ja pitää sisällään vain voiteen säilyvyyteen, tuoksuun ja koostumukseen vaikuttavia aineita. Incin pituus ei kuitenkaan kerro mitään tuotteen laadukkuudesta. Kilometrien pituiset incit johtuvat usein siitä, että kosmetiikkafirmat valmistavat tuotteen eri tehtaista tilatuista ainecocktaileista, jotka vain yhdistetään. Allergioiden ja herkistymisen kannalta monia kymmeniä ainesosia sisältävät incit ovat huonompi juttu kuin lyhyet.

Mitä näistä inceistä voimme nyt sitten tulkita? Näemme, että kalliimmassa voiteessa on tehokkaasti pehmentäviä ainesosia vasta viidennellä ja kuudennella sijalla, kun taas halvemmassa on jo incin kärkipäässä kolme tehokasta pehmentäjää. Kosteuttavana aineena on kummassakin tuotteessa glyseroli neljännellä sijalla. Kalliimmassa voiteessa on lisäksi hyvin kevyesti kosteuttavaa butyleeniglykolia seitsemännellä sijalla. Asiaan perehtymätönkin voi tämän tiedon perusteella päätellä, että halvempi voide on näistä kahdesta tehokkaampi pehmentäjä ja sopii erityisen kuivalle iholle.

Entäpä väitteet "kurvien muokkauksesta"? Mitkä aineet kalliissa voiteessa kiinteyttävät ihoa? Kahdeksannella sijalla näemme kalvonmuodostajan (acrylate), joka itse asiassa on ainoa aine joka tässä voiteessa "kiinteyttää", jos jo aiemmin mainittu kofeiini jätetään omaan arvoonsa. Miten homma sitten toimii? Akrylaatti kuuluu muovisiin kalvonmuodostajiin. Kun muoviset kalvonmuodostajat polymeroituvat, ne kutistuvat ja muodostavat iholle "kiristävän" kalvon ja saavat näin aikaan ihon hetkellisen kiinteytymisen.

Myös halvassa voiteessa on kalvonmuodostaja-aine (copolymer) kahdeksannella sijalla. Voimme päätellä, että myös tässä voiteessa on samalla lailla kiinteyttävä vaikutus kuin kalliissa.

Lopputulos: kummatkin voiteet kosteuttavat ja kiinteyttävät samalla lailla, ja lisäksi halpa voide on selkeästi tehokkaammin pehmentävä.

Ja joku maksaa tuosta toisesta voiteesta omaisuuden!! Tällaista on kosmetiikan karu totuus. Purkkien ulkonäkö vaihtelee ja sisältö on enemmän tai vähemmän sama. Toki löytyy myös todella heikosti pehmentäviä ja kosteuttavia halpoja voiteita, mutta niin myös kalliiltakin puolelta. Hinta ei todellakaan kerro mitään tuotteen tehosta. Vasta inci paljastaa mistä oikeasti maksat.

Ja mitkä olivat nämä tarkastelun kohteena olevat voiteet? Da-da-daa.. :

Diorin Capture Totale Haute Nutrition Firming Body Concentrate, 150ml, 176,60€

A-Brandin Aloe Vera Body Cream, 230ml, 9,90€



Mitäs sanotte? Maksaisitteko kropparasvasta parisataa euroa? Ja tuliko jollekulle yllätyksenä tämä etsivätyön tulos? Oletteko yleensä taipuvaisia uskomaan ylellisen pakkauksen ja markkinointilauseiden luomiin mielikuviin ja lupauksiin?

Tunnisteet: